tiistai 25. lokakuuta 2011

Oikea suunta

Jesh!
Käynti osastolla hyvin tuloksin! Aa on kasvanut taas käyrien mallisesti. Ei toki ole vielä saavuttanut käyriä, mutta suunta on nyt oikea. Isoimpana ilona fyssarin kehut: Poika on yhtäkkiä omatoimisesti kehittynyt aivan valtavasti! Edelleen on tarve fysioterapialle, eikä sitä vieläkään voida aloittaa, mutta huoli ei ole enää niin suuri.

Meinasin pakahtua ilosta ja ylpeydestä. Mies oli palaverissa kun päästiin osastolta ulos, enkä voinut heti soittaa. Harkitsin hetken pysäyttäväni jonkun kadulla vastaantulijoista halatakseni ja kertoakseni ilouutiset. Unohtui tyystin aamun pelko, kiire ja pahamieli. Unohtui harmitus siitä, että etsittiin parkkipaikkaa sairaalan lähettyviltä yli puolituntia ja lopulta juostiin osastolle ollenn silti myöhässä ja sakkopaikalla. Luulen,ettei ois harmittanut vaikka oltais ne sakot saatu.

Osastolla törmättiin myös viimeiseen siellä olevaan kämppikseen. Omaa riemua vaan lisäsi kun kertoivat olevansa juuri pakkailemassa kotiinlähtöä varten. Halattiin ja itkin yhdessä äidin kanssa. Ehdittiin olla osastolla yhdessä pari kuukautta ja kokemaan paljon samanlaisia juttuja. Ei riittänyt sanat kertomaan kuinka isosti ja aidosti onnellinen mä olen koko perheen puolesta.

Tuntuu, että sain käynnistä voimaa niin, että jaksan mitä vaan. Tässä huumassa annoin miehelle luvan lähteä illalla sulkapalloilemaan iltasyöttöaikaan. Mikäs näin ihania lapsia on hoidellessa vaikka yksinään päivästä toiseen!


(Kaikesta ilosta huolimatta sisäinen tylsimys pessimistini nostaa päätään ja toteaa meidän ultraäänilääkärin tavoin: "Toistaiseksi kaikki hyvin". Vaan katsotaanpa taas ensi viikolla asiaa uudestaan.)

1 kommentti: