En tainnut tulla kipeäksi. Pojat taisi. Tai sitten niille tuli taas niin ikävä kivoja lääkäreitä ja hoitajia sairaalassa. Kun näytti jo siltä että tällä viikolla sinne ei pääse, niin jotakin piti keksiä.
Kun ihmiset kyselee miten meillä menee, niin vastaan aina että hienosti ja hyvin. Pojat on ihan älyttömän helppoja, syövät ja nukkuvat hyvin. Pitävät toisilleen seuraa ja viihtyvät hyvin myös yksinään. Mä saan juoda aamukahvini hesarin kanssa yleensä aivan rauhassa.
Vaan ilmeisesti on olemassa joku tietty taso minkä verran pitää olla vaivaa lapsista. Meillä se täytetään linnuilla, lääkkeillä, fyysisenkehityksen hitaudella, syömisvaikeuksilla ja epämääräisillä sairaalareissuilla. Viime viikolla päivystyskäynnin syynä oli Been pissavaivat. Tällä viikolla Aan oksentelu ja ripulointi.
Lähdin Aata näyttämään sairaalaan eilisen oksentelun ja yöllisen ripuloinnin takia. Mies sano aamulla, että mun pitää pitää lapsi koko ajan sylissäni, ettei ne ota sitä osastolle. Oli mukava lääkäri vastassa ja koska aamupala oli tutkittaessa pysynyt jo monta tuntia sisällä, sain valita mennäänkö kotiin vai osastolle. Täytyy nyt vaan toivoa, että oikeasti tää alkaa sujumaan pian. Muussa tapauksessa nenämahaletku osastolla odottaa..
Kotona kokeiltiin taas syödä. Kiinteä ei mennyt millään. Maito jotenkuten. Kaiken kukkuraksi myös Been syöminen alkoi takkuamaan. Herra syö normaalisti kiinteitä valtavia määriä hymy korvissa asti. N yt tuli itku jokaisesta lusikallisesta. Maito meni onneksi Beellekin. Poika tuntuu myös vähän lämpimältä. Vielä ei ollut kuumetta, mutta lämpö oli kyllä tavallista korkeampi. Toivon, että se on eilisen rokotuksen jälkimaininkeja. Vaikka ei kai sen näin kauan pitäis kestää..
Saa nähdä kuinka monta tuntia saadaan oltua kotona, ennen seuraavaa päivystysreissua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti