maanantai 21. marraskuuta 2011

Äiti irti letkuista

Nyt on asunto myrkytetty. Myrkyttäjäpoika varoitteli, että nyt voi näkyä vähän enemmän toukkia liikenteessä kun ne lähtee koloistaan pakoon. Yks ollaan nähty. Toivottavasti enempää ei tarvi nähdäkään. Eihän ne vaarallisia oo, mutta jokin niissä ällöttää. Jopa tällaista Afrikassa työskennellyttä ja kaikenmaailman matoja ja heinäsirkkoja kotonaan kasvattanutta ihmistä. (Noi kaks asiaa ei muuten liity toisiinsa. Työkseni en ötököitä kasvattanut, enkä liioin Afrikassa. Kotona suomessa liskoilleni ruuaksi.)

Evakkoreissu vanhempieni luona meni lähes ongelmitta. Ainoa onglema oli kissa, joka uudessa kyläpaikassa meni aivan vauhkoksi. Meidän säyseistä säysein kissa ei saanut hajuilta hetken rauhaa. Sen valtasi kaikki mahdolliset eläimelliset vaistot ja lopulta se ei pystynyt katsomaan kunnolla enää edes eteensä. Niinpä nyt Bee on saanut ensimmäisen kohtaamisensa kissan kanssa. Kissa ei hyökännyt ja tahallaan raapinut, vaan villisti ympäriinsä ravatessaan, arvioi vauhtinsa väärin ja loikatessaan Been yli osui kynnellä pikkuista korvaan.

Evakosta jatkettiin matkaa appivanhempien luokse. Ajateltiin, että kun kuitenkin pakataan koko revohka autoon, niin saman tien sitä ajaa vähän pidemmälle. Omalla agendallani oli myös rankan viikonjälkeen tarpeeseen tulevat apukädet. Ja valmiiksi katettu ruokapöytä. Ja talo, jossa itse ei tarvi siivota. Oli kuin olikin hyvin rentouttava ja voimia palauttava viikonloppu. Ihanaa on seurata kuinka isovanhemmat saa pikku-ukoista iloa ja pikku-ukot isovanhemmista aina valmiin sylin. Win-win.

No joo. Oli viikonlopulla myös tylsät puolensa. Saatiin kiusaksemme enterorokko. En vaan tajunnut sitä ennen kuin se iski sunnuntaina myös minuun. Poikein oireet ovat olleet niin pieniä ja vähäisiä, etten niitä osannut yhdistää. Hyvä niin. Omalla kohdalla on kuitenkin vaikea olla huomaamatta käsiä, jalkoja ja suuta vallaneita pisteitä tai kipua juodessa ja kävellessä. Onneksi ei kuitenkaan päänsärkyä tai kuumetta. Näiden vaivojen kanssa elämä vielä rullaa. Varsinkin kun viikonloppuna sai nukuttua univelat pois.

Viikonloppuna tehtiin myös iso päätös. Lopetin lypsämisen.
Lypsin 200 päivää. Se tekee n. 1200 lypsykertaa. Minuutteina 1800. Tunteina 300. Vuorokausina 12,5. Aika pieni uhraus siihen nähde, kuinka iso hyöty siitä on pojille ollut. Silti tuntuu vapauttavalta lopettaa.

2 kommenttia:

  1. Onnea lopetuspäätökselle :) Kyllä minusta siitä voi onnitella kaikkinensa, myös lopettamispäätöksestä. On se sen verran iso ja vaikuttaa kyllä omaan ajankäyttöön ja jaksamiseen.

    VastaaPoista