keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Wau ja oih!

Jo toinen hyvä osastonäyttökerta putkeen!
Aa oli kasvanut viikossa samana verran kuin aiemmin kuukaudessa. Sydän tutkittiin ja hyvien tuloksien jälkeen saatiin ohjeistus miten pikkuhiljaa vähennetään nesteenpostolääkkeitä ja ennen joulua niistä toivottavasti ollaan päästy eroon. Mahtavaa!

Vähän jännitin etukäteen fysioterapeutin kommennteja Been kehityksestä. Viimeeksi kun käytiin jäytillä ja sanoin, että poika yrittää jo kääntyä selältään vatsalleen, niin fyssari torppasi puheeni. Ei voi vielä yrittää, aivan liian aikaista. Viime sunnuntaina ristiäisten kunniaksi poika kiepsahti ympäri. Kerroin asiasta varovasti. Reaktio olikin tosi positiivinen. Nyt kuulema saa jo yrittää, vielä vaan ei ois ollut mikään kiire onnistua.  

Tuntuu ihanalta. En tiedä onko kertaakaan ollut tunne, että ei tarvi olla pojista huolissaan. Kyllä ne tuosta tokenevat. Wau! Lääkäri ja fyssari yritti kehua meitä vahempia hienosta toiminnasta. Totesin, että suurin kiitos molempien kehityksestä menee pojille itselleen ja toisilleen. Nauttivat toistensa seurasta ihan älyttömästi. Ei ne mun seurassa lattialla viihdy, haluavat vaan syliin. Mutta kun laittaa vierekkäin matolle, niin saattavat puuhailla siinä yhdessä tunnista toiseen. Pitkät lattiallaoloajat ovat varmasti iso syy hyvään fyysiseen kehitykseen.

***

Pääsin eilen lenkille sauvojen ja ystävän kanssa. Oli ihanaa. Parin pururatakierroksen jälkeen juoksin vielä kotiin. Ihan puhki olin ovesta sisään päästyäni. Yllätin itseni nousemalla aamulla sängystä ilman kolotuksia. Huomenna uusiks. Oih!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti