keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulun toivelista

Joulun toivelistalla tänään:

1. Joulu appivanhempien luona, ei sairaalassa
Aa jätti taas päivän verran joka ruualta syömättä lähes puolet. Tai no, illalla isä sai syötettyä koko annoksen ja yövelli meni kaikki. Tänään päivä lähti hyvin käyntiin. Toivotaan, että meno jatkuu näin, ettei tarvi olla sairaalassa ja nenämahaletkussa joulua. Se on varmaa, että jos sairaalaan viikonlopuksi päädytään, niin äidin ja isän henkiset voimavarat on vähissä.

2. Vähemmän kipuja
Äidin fyysiset voimavarat on myös vaarassa. Vanha olkapää vaiva yltyi eilen. Yöllä en saanut kivulta nukuttua. Aamulla tuli itku, kun kipu ei vaan hellittänyt. Kävin lääkärissä hakemassa relaksantteja. Mies ottaa vastuulleen pari seuraavaa yötä, äiti kun on tainnoksissa ja lääketokkurassa.
Pelottaa. Viimeeksi kun vaiva vaivasi, alkoi tavarat tippua käsistä. Nyt käsissä on kaksi pikkuista miestä.

3. Miehelle lomaa, perheelle aikaa
Suuri jännitys on myös miehen joululoman suhteen, saako sitä vai ei. Kiinni projektista, joka pitää saada tehtyä ennen kuin voi lomailla. Ois se vaan niin mahtavaa kun ukkokulta vois olla välipäivät poissa töistä. Päästäis vähän pidemmäksi aikaa miehen vanhempien luokse ja silti ehdittäis olla muutama päivä rauhassa kotonakin.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti tekin saatte pukilta lahjaksi, sen mitä toivotte. :) Ei ole liikaa vaadittu.

    VastaaPoista