torstai 29. maaliskuuta 2012

Pikku pöllö ja iso kröhä

Käytiin tänään näköpolilla ja kotiin tultiin silmälasien kanssa. Näkö ei sinänsä ole Aalla huono, mutta taittovirhe on niin eritasoinen silmissä, että suurena riskinä laiskasilmä. Niiden ehkäisemiseksi sii tulee lasit jo nyt.
Saatiin vasta kehykset. Linssien maksusitoumus ja resepti tulee perästä ja ne tehdään sitten optikolla. Voi mennä toista kuukautta. Se oiskin toivottavaa, sillä nuo pokat on valtavat vielä tuon päähän. Jospas poika vaikka tässä välissä vähän kasvais, eikä nuo näyttäis ihan noin hölmöiltä sen päässä. Melkonen pöllö tuli ukosta.

Lasien kanssa tais tulla vastaan taas sama ongelma kuin kenkien ja syöttötuolin kanssa. Aa on liian pieni kaikkeen. Oon tuskaillut viime päivät erityisesti syöttötuolin kanssa. Fyssari painostaa laittamaan pojan jo pöydänääreen syömään kunnolliseen asentoon. Vaan kun ei ole syöttötuolia maailmassa, johon noin pienen saisi hyvässä asennossa istumaan. Ihmettelein fyssarille, että miten me muka ollaan nyt ekat ja ainoat tässä tilanteessa. Onhan niitä muitakin pikkukeskosia, pienempiäkin. Fyssari totesi, että Aa on pieneen kokoonsa nähden niin kovin hyvin kehittynyt. Yleensä tuon kokoinen keskonen ei ole vielä lähelläkään tätä kehitystasoa.  Noilla viikoilla ja grammoilla syntyneillä on yleensä niin moninaisia ongelmia, että kehitys häiriintyy väkisinkin.

Olen tietenkin iloinen siitä, että poika on kehittynyt käsittämättömän hyvin. Ja siitä, että meillä niitä ongelmia on aivan ihmeellisen vähän. Mutta harmittaa, että ei olekaan sitä toista perhettä keneltä saada hyvät vinkit ja neuvot, kenties vanha syöttötuoli. Nyt pitää kaivaa se sisäinen leijonaemo ja koittaa jotenkin järjestää mittojen mukaan fiksattu tuoli, kengät ja silmälasit. No onneks silmälasit ja kengät on helppo homma. 

Tuolia käytiin eilen testailemassa lastentarvikeliikkeessä. Mitään tuolia ei saanut mukattua sopivaksi. Fyssari oli käynyt sairaalan apuvälineet läpi, eikä sielläkään ollut mitään sopivaa. En keksi muuta ideaa kuin teettämisen, mutta kustannukset hirvittää.

*

Bee krohisee ties kuinka monetta viikkoa. Edellisen flunssan jälkikrohinat eivät olleet vielä kunnolla ohi kun tuli uusi flunssa. Nyt sen jälkikrohinat on kestäneet toista viikkoa. Yritin tänään päästä lääkäriä tapaamaan ohessa kun sairaalalla oltiin näköpolilla. Lääkäri ei ehtinyt tavat, mutta juteltiin puhelimessa ja ens maanantaina tarkistetaan pojan röörit. Huolettaa, että siellä on joku kytevä korvatulhedus tai pahempaa, keuhkokuume. Siltä kun vastoin kaikkia odotuksia ollaan säästytty tähän asti.

*

Väsyttää. Viikonloppu meni hurinalla, enkä ehtinyt yhtään arkea enempää nukkumaan. Arkena on perukauran lisäksi muuttopuuhat ja ne vie kaikki loputkin mehut. Mies katseli eilen mua säälivästi, kuulema mun silmät jo punottaa väsymyksestä. Allergiaa se on, sanon minä. Mutta en kiellä ettenkö olisi väsynyt. Vaan kerkee sitä sitten myöhemminkin nukkumaan. Ens viikolla on muutto, että ehkä sitten jo pääsiäisenä joku aamu uudessa kodissa.


**


Oon saanut tunnustuksia. Parikin. Kiitos niistä! Palaan asiaan lähiakoina, paremmalla ajalla. 

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Vessaharja ja naapuri

Tuohduin viikonloppuna. Oikein syvää kuohuntaa sisälläni aiheutti useampikin asia. Ylimmäksi nousivat kuitenkin vessaharja ja naapuri.


Vessaharja

Kävin lauantaina kahmimassa kirjastosta pinon sisustuskirjoja ja lehtikioskilta läjän sisustuslehtiä, inspiraatioksi. En löytänyt toivomaani mahtaa ideaa, mutta paljon muuta kyllä. Erityisen vaikutuksen teki Divaani lehdessä ollut artikkeli iltalialais-intialaisen perheen kodista Balilla.
"Pihalla perheen munainnostus saavuttaa huipennuksesna. Pensaiden keskellä nököttää ihmistä suurempi valkoinen mokkula, joka toiselta puolelta paljastuu vessaksi. Huussissa on pönttö ja pikkuruinen käseinpesuallas sekä hienot maisemat villiin vihreyteen."

Munavessa kaikessa kummallisuudessaan (jollain ihmisillä on vaan liikaa rahaa) ei kuitenkaan saanut minua tuohtumaan, vaan hermostumisen aiheutti siis vessaharja. Vessaharja ei ollut tuolla munavessassa vaan sivulla, jossa esiteltiin tämän hetken trendituotteita. En tiedä miksi tulin vilkaisseeksi pienellä painetusta tekstistä juuri tuon Vipp-sarjan tuotteiden hinnat. Luulin alkuun tekstissä olevan kirjoitusvirheen: "hammasharjakuppi 69e, saippuapullo 99e, wc-harja 165e, roskis 209e ja pyykkikori 275e". WC-HARJA 165e!!?!!?

Ymmärrän kyllä miksi design maksaa. Joku on käyttänyt hurjasti aikaa ja vaivaa kehittääkseen hyvistä materiaaleista viimeistä silausta myöden harkitun tuotteen ja ohessa monesti keksinyt jotain uutta ja mullistavaa käyttöä helpottavaa tai parantavaa. Yli hilseeni menee kuitenkin, miten vessaharjaa on mahdollista kehittää? Sini on jo kehittänyt vessaharjan täydelliseksi lisäämällä harjaan koukeron, jolla voi puhdistaa myös kourun alta ja mahdollistamalla harjaosan vaihdon. Mitä muuta vessaharjalta voi enää kaivata? Tietenkin olisi kiva, jos vessaharja sopisi sisustukseen ja näyttäisi kauniilta, mutta 165e on ulkonäöstä aika härski hinta. Sitä paitsi, jos on varaa maksaa vessaharjasta 165e, ei varmaankaan tarvitse sitä itse käyttää.


Naapuri

Meillä oli viime viikolla asunnossa kolme näyttöä. Yksi yksityisnäyttö ja kasi yleistä. Molemmilla kerroilla yleiseen oli päättänyt myös tulla utelias naapuri. Ensimmäiseen näyttöön arki-iltana klo17 tuli naapurin mies humalassa. Toiseen näyttöön sunnuntaina tuli eri naapuri, tällä kertaa selvinpäin, ihan vaan sabotoidakseen. Oli kommentoinut kaikkea välittäjän kertomaa, haukkunut asunnon ja huudellut kuinka koko kämppä on homeessa. Erityisesti eteinen ja keittiö ovat kuulema kärsineet pahoista kosteusvaurioista.

*huoh*

Asuntomme ei ole homeessa. Välittäjä oli ymmärtänyt naapurin olevan naapuri ja oli jättänyt ommentit omaan arvoonsa. Tilanne oli kuitenkin yltynyt ja lopulta välittäjän oli ojennettava naapuriamme melko kovasanaisesti.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Eihän tää mee ikinä kaupaksi, jos joka näytölle tulee joku naapuri terrorisoimaan! Vaikea on varmaan välittäjän pokkana selittää, että on mukava talo ja naapurusto, jos tuollasia on aina paikalla. Ja kun kaikenkaikkiaan talossa ja pihapiirissä ON mukava ilmapiiri ja kivoja naapureita.
Vai pitääkö asiaan yrittää suhtautua positiivisen kautta, että me ollaan kertakaikkiaan niin kivoja naapureita, että meistä ei haluta luopua? Ei pidä. Huono ihminen on tuo naapuri ja tilille tekemisistään pitäis saada.

Täytyy varmaan ensi näytölle palkata kaikki kivat naapurit hymyilemään, tuoksumaan pullalta ja juttelemaan mukavia. 

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Suru synnytyksen ihmeen menetyksestä.

Itkin eilen. Oikein vuolaasti ja sydämenpohjasta. Itkin menetystä, jonka kanssa luulin jo olevani sinut. Hyvin olin taas onnistunut itseäni huijaamaan. Sieltä se löytyi, ei kovin syvälle haudattuna. Suru synnytyksen ihmeen menetyksestä.

En ollut asiaa ajatellut pitkään aikaan. Nyt keskustellessani neuvolapsykologin kanssa tajusin kuinka kovasti edelleen suren sitä, etten saanutkaan sitä kaunista herkkää hetkeä, josta puhutaan ja jollaisena televisiossa syntymä esitetään.

En koskaan ollut ajatellut, että synnytyksen pitäisi mennä juuri jollain tietyllä tavalla. Suvussamme on usein alatiesynnytys ollut jopa hengenvaarallinen ja sektio on siis ollut hyvin todennäköinen vaihtoehto myös minulle. Kun sain tietää odottavani kaksosia, ymmärsin myös että oli kyse sektiosta tai alatiesynnytyksestä, vauvoja tulee kaksi ja herkkä vatsanpäällä kölliminen saattaisi olla hankalaa/mahdotonta. Ei siis ole kyse siitä, että olisin rakentanut täysin epärealistisia pilvilinnoja synnytyksestä.

Se mitä olin toivonut synnytykseltä oli, että mieheni saisi olla vieressäni. Olin ajatellut hetkeä, jolloin saisimme vauvat luoksemme ja syliimme synnytyksen jälkeen ja hetken saisimme olla rauhassa ihmetellen toisiamme. Olin ajatellut jännittäväni synnytystä ja sitä miten jaksan ja siedän kivun.

En ollut ajatellut jännittäväni syntyykö lapseni elävinä vai kuolleina.

*

Neuvolapsykologi puki ajatukseni sanoiksi. Tilanne, jossa pojat syntyivät, ei ollut synnytys. Pojat syntyivät leikkauksessa. Miestäni ei sallittu mukaan. Olin kauhuissani ja pelosta turta. Kun pojat saatiin ulos, joku verhon takaa huikkasi "onnea, poika tuli", samalla tavalla molempien kohdalla. Poikia ei näytetty minulle, vaan juoksutettiin kiireesti viereiseen huoneeseen. En ymmärtänyt miksi minua onnitellaan, sillä henkiinjäämisestä ei ollut vielä mitään varmuutta.

Yhtähyvin minulta olisi voitu leikata umpisuoli. Synntyksen ihmeestä ei tilanteessa ollut tietoakaan. Olin leikkauksessa yksin. Synnytyksessä ei olla yksin. Synnytyksessä äiti on pääosassa, eikä -niin kuin minä- ruhona, joka suljetaan sivuun, jotta saadaan työt tehtyä.

*

Tiedän, että lopputuloksen kannalta on aivan sama miten pojat tulivat maailmaan. Tiedän, mutten tunne. Tunnen surua, ettemme saaneet aloittaa perheemme yhteiseloa valtavan ponnistuksen jälkeen ällöttävänä, hikisenä, verisenä, kyyneleisenä, ihanana ihmiskasana.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tarkkaan harkitseva typerys

Asunto on nyt meidän. Maanantaina käytiin pankissa tekemässä kaupat. Siinä istuessani mietin kovasti, kuinka typerältä tuntuukaan. Välittäjä ja pankin setä höpöttelee kaikkea tosi tosi tärkeää, mistä mä en tainnut ymmärtää puoliakaan. Sama tunne oli silloin perjantaina kun käytiin lainasta sopimassa. Sitä yrittää istua siinä pätevän näköisenä ja kaikkitietävänä. Ei saa näyttää ettei ymmärrä, koska sillon joku kuitenkin yrittää huijata. Pelottaa niin älyttömästi laittaa nimi alle papereihin, joissa on lukuja ja sanoja joiden tarkoitusperistä ei ole mitään hajua.

Olen tuskaillut tyhmyyttäni tässä nyt pari päivää. Upotin itseni velkasuohon ymmärtämättä miten maailmantalous toimii. En minä ymmärrä juurikaan euriborien päälle tai marginaalien. Tiedän kyllä mitä ne tarkoittaa, mutta en tiedä mikä niihin vaikuttaa. Olenko siis liian tyhmä ottamaan lainaa?

Väitän etten ole se tyhmin ja tietämättömin asiakas joka pankissa on lainaa ollut ottamassa. Miksi siis niiden pitää siellä pankissa puhua niin vaikealla tavalla? Siinä on sellaista keisarin uudet vaatteet -meininkiä. Koska se pankkivirkailija puhuu niistä asioista ihan itsestäänselvyyksinä, niin itse ei voi myöntää ymmärtämättömyyttään, ettei tule leimatuksi hölmöksi.

Sama pätee asunnonostamiseen. Kuka oikeasti osaa ottaa kaikki olennaiset asiat huomioon ja laskeskella siinä sitten mikä on järkevin? Kuka oikeasti osaa edes sanoa, mitkä asiat on ne olennaisimmat ottaa huomioon? Uusi asunto tuli ostettua täysin fiilispohjalta. Vaan eikö se ole ainoa oikea tapa ostaa koti.

Tänään lempiajattelijani päästi minut pälkähästä. En ole ainoa.  
 "Tosi asiassa tutkimus on osoittanut jo pitkään, että ihminen on kaikkea muuta kuin rationaalinen päätöksentekijä." 
Lisää aiheesta täältä.


 **

Pojilla on flunssa. Taisin itse maalata ne pirut seinille, kun sanoin etten tahdo sopia liian tiukkaa aikataulua muutolle kun sitten kuitenkin pojat sairastuu tms. Vaan onneksi tosiaan aikataulu antaa nyt myöden sairastaa.

Tai riippu teitenkin kenen aikatauluista puhutaan. Meidän vanhempien aikataulu antaa. Poikien ei. Ihan hirveä vauhti ja viepllys käynnissä. Aa nousi eilen ensimmäistä kertaa tukea vasten seisomaan ja istuu nyt tukematta lattiaan. Bee lähti tänään etenemään tukea pitkin ja sanoi "kitta" silittäessään kissaa. (Mieleni tekee julistaa ukon sanoneen ensimmäisen sanansa, mutta pelkään että kuulin sanan äitikuulokkeiden kautta ja oikeasti se ei sanonut niin. Tarvitsen todistajan ennen julistusta.)


**

Kotiapu kävi tänään aamulla. Ensimmäistä kertaa käytin apuvoimia saadakseni itse nukkua. En olisi uskonut etukäteen onnistuvani, mutta nukuin kuin tukki pari tuntia. Tuntui mahatavalta herätä kun pitkästä aikaa oli oikeasti levännyt olo.

Kotiapua myönnettiin nyt toukokuun puoliväliin asti. Jesh!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Loputon viikko

Viikonloppu ei ollut viikonloppu. Mies oli töissä molemmat päivät. Kun kiirettä piisaisi kotonakin, niin töissä hiostaa dead-linet päälle. Mies selvisi hommasta urheasti. ei kitissyt, ei natissut, eikä edes marttyroinut. Koska uhkaava kuoleman viiva on huomenna ja tänään iltapäivällä mennnään tekemään kauppoja, niin ukkoparka raahautui tänään (tai ainakin eilen suunnitteli ja tänään oli aamulla vierestä kadonnut) klo6. Arvostan.

Mulle tieto viikonlopputöistä aiheutii pitkän sisäisen huokauksen. Taas oli kaivettava se urheusjaksamisselavievaihde sisältä. Jotta jotain helpostusta perusarkeen viikonlopusta kuitenkin löytyisi, raijasin itseni poikien kanssa ystävien luokse lauantaina ja sunnuntaina sisarusteni perheet hyökkäsivät meille kylään tuoden mukanaan ruuat ja kahvipullat. Oli mukavaa, joskin ei kovin rauhaisaa.

*

Eilen illalla miehen kanssa mietittiin, mitä ihananmukavaa tehdään kun saadaan tää hulina hellittämään. Siis pahin työruuhka ja muutto. Ehdotin viime syksyltä jänyttä metsäretkeä. Vaikka ei noiden pienten ukojen kanssa vaeltamaan vielä oikein taida päästäkään, niin sen verran metsässä pyörähtämään että edes parhaat päältä: kärventyneen ryynärin makuu suhun ja savunhaju vaatteisiin.

*

Viikonloppu toi myös hulestuttavia uutisia läheisestä perheestä. Vetäisi pään pystyyn taas oman navan tuijottelusta. Jotenkin en ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että liian herkästä hedelmällisyydestä voisi olla huolta ja murhetta. Tuli todistettua sekin luulo vääräksi. Homma yltyy hengenvaaralliseksi hedelmättömyyttä herkemmin. Lähipäivät odotetaan ja toivotaan, ettei niin käy tässä tapauksessa.

*

Tein ensimmäisen sisustuspäätöksen tulevaan kotiin: Ei hoitopöytää, vaan vapaapainikehä.
Alla demonstraatio meidän vaipanvaihtotilanteista nykyään.




perjantai 16. maaliskuuta 2012

Lainaa ja laatikoita

Käytiin äsken pankissa. Nyt on lainaa niin, että selkään saatuu. Tai sitten selkään sattuu eilisen rehkimisen jäljiltä. Oltiin aslustavasti sovittu välittäjän kanssa, että saadaan ensi viikon alkuun menenssä kämppä sellaiseksi, että sen voi kuvata ja sitten viikonlopuksi näyttö. Eilen välittäjä soitti ja sanoi, että haluais jo nyt tulla kuvaamaan ja tiistaille näytön kun ois ostajaehdokkaita jo nyt. Niinpä poikien päiväuneillessä minä raijasin puolet huonekaluista ja muusta roinasta viera/romu/varasto/kisaanhuoneeseen ja lopuilla vermeillä stailasin muut huoneet niin hyvin kuin osasin. Illalla kramppasi pakara ja särki selkää.

*

Tänään aamulla ennen pankkia kävin lääkärissä kuulemassa, ettei mussa oo muuta vikaa kuin että mulla on keskoskaksoset. Neuvolasta halusivat, että läääkäri arvioi mun väsymyksen aiheuttajan ja mielentilan. Hyvähän se on, että arvioivat. Kuuluu näihin ennaltaehkäisyn piiriin päässeiden perheiden etuihin. Silti se tuntui vähän hölmöltä, kun syy vaikutti itsestä niin selvältä. No, mutta nyt on ainakin lääkärinlausuma siitä, etten ole tullut äitiä hullummaksi.

*

Eilen auntomme valtasivat muuttolaatikot. Been mielestä laatikot ovat ehdotonta lelujen ykköskastia. Niita vasten voi nousta seisomaan, niitä voi käyttää rumpuina, niitä voi työnnellä pitkin lattioita, pahvisia voi nostella pystyyn ja taas kaataa, niiden sisään voi kiivetä, niihin voi jemmata asioista ja joskus niiden sisältä voi löytää jotain, parhaimmillaan kissan.

*

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vääriä asioita

En saa mitään sellaista aikaiseksi mitä pitäisi. Ihan vääriä asioita vaan. Oon tehnyt ties kuinka monta suunnitelmaa uuden asunnon seinien maalaamisesta ja sisustuksen tyylistä. Sitähän mun ei pitänyt vielä tehdä. Piti järjestää ja pakkailla tätä asuntoa, että tulis hyvät kuvat myynti-ilmoitukseen. En vaan millään löydä sisäistä Teuvoani muuttamaan kamalaa loukkoa hehkeäksi haluttavaksi unelmakämpäksi.

Tai olen sentään vähän jotain saanut aikaiseksi. Meillä ei ole rahaa juuri lainkaan, mutta meillä on aikaa ja voimavaroja vielä vähemmän. Niinpä tilasin kierrätyskeskuksen sedät hakemaan vanhoja huonekaluja pois. Lisäksi lähettelin tarjouspyyntöjä muuttofirmoihin. Kepillä jäätä kokeillaan, oisko meillä mitenkään varaa maksaa että tänne tulis palkattua väkeä kantamaan ja ajelemaan rekkaa. Onhan meillä ystäviä ja perhettä joita pyytää avuksi, mutta kaikilla on omat kiireensä. Tuntuu vaikealta taas vaivata läheisiä, vaikka ei pitäisi.

**

Miehellä on kriisi. Tossunallaoloelämänvaihekolmekymppiskriisi. Tai niin olen sen analysoinut. Se oireilee siten, että mies haluaa mielivaltaisesti määräillä sisustukseen liittyviä asioita. Pääsääntöisesti miestä ei kiinnosta millaisilta lautasilta meillä syödään tai minkä väriset verhot meillä on. Olen yrittänyt vakuuttaa miehen siitä, että otan miehen mieltymykset aina huomioon valintoja tehdessäni.
Yleensä jopa neuvottelen asiasta etukäteen. Neuvottelu usein tapahtuu niin, että minä pyydän miestä kuuntelemaan ja selitän sitten asiani. Mies samalla puuhailee omiaan, selailee nettiä, soittaa kitaraa tai pelaa ängri böördsiä. Selitettyäni kysyn "sopiiko?" tai "miltä kuulostaa?". Vastaus on yleensä "joo". Joskus harvoin mies kerää itsensä tässä kohtaa ja toteaa "hei sori, mä en oo yhtään kuunnellu sua, voitko kertoa uudestaan?".

Jostain syystä nyt mies on saanut päähänsä, että jos hänellä joskus on johonkin asiaan mielipide, minä kuittaan sen ärsyttävän tiimityöskentelijämäisesti "joo, toi on hyvä idea, mutta.." Kiellän tekeväni moista. Myönnän kyllä monesti puhuvani miehen ympäri kannattamaan minun ehdotustani, mutta täysin perustellusti. Värisokea mies ei voi lopulta päättää mitkä sävyt sopii yhteen. Miehen kyky hallita kokonaisuuksia on myös rajoittunut. Välillä ei rautalanka tunnu riittävän kun yritän selittää miksi joku yksittäisenä tosi kiva ja hieno juttu ei vaan kertakaikkiaan sovi meidän kotiin.
Lisäpuolustuksena haluan sanoa, että jos olenkin sisustusdespootti talossamme, niin mies on tietotekniikka- ja viihde-elektoriniikkadespootti. 

Kapina on nyt siis alkanut. Se lähti liikeelle miehen kauppareissulla, josta ukko palasi kasissaan 6kpl oransseja ja keltaisi juomalaseja alelaarista à 1e ala Citymarket. Eivät sovi mihinkään meidän muihin astioihin. Eniten harmitti sen takia, että olen ajatellut että me käytetään molempien sinkkuvuosilta kerääntyneet eriparilaseja kunnes hajoavat ja sitten pikku hiljaa kerätään jotain kivoja laseja tilalle. Nyt olen taas 6 lasia kauempana ihania Iittala-laseja.
Yritin olla mainitsematta, mutta en pystynyt. Mies ymmärsi tekonsa vaikutukset ja ehdotti, että siirretään lasit tuikkukupeiksi, mutta siihen ne sopivat vielä huonommin.

Pelottaa kapinan ajankohta. Just nyt kun pitäisi miettiä maaleja ja tyylejä uuteen ihanaan kotiimme. Eilen illalla näytin jotain netistä löytämiäni ideoita miehelle. Miehen vastaehdotus oli maalata koko seinän kokoiset Bubble Bobble -hahmot vierashuoneeseen.
 *huoh* 


 

maanantai 12. maaliskuuta 2012

What would inno-Marko do?

Meillä on uusi koti!
Tai ei se nyt vielä ihan ole meidän, ei ole lainapapereita eikä kauppakirjoja allekirjoitettu, mutta tarjous on tehty ja hyväksytty. Hyvältä tuntuu. Mahtavalta oikeastaan. Vähän hirvittääkin kun velkataakka tuplaantui, mutta siltikin väitän että aika kohtuullisesti meillä on lainaa.

Eilen kävi välittäjä arvioimassa nykyisen asuntomme ja tekemässä välityssopimuksen. Loppuviikosta tulvat kuvaamaan asunnon ja siihen mennessä tää pitäisi stailata. Välittäjä onneksi käytti sanaa raivata mikä miedä kohdalla on paremmin osuva ja ymmärretty sana.

Tykkään sisustaa ja välittäis millasta ympärilläni on. Pientä pintaremonttia -ohjelman sedät ja tädit ois silti hyvin tervetulleita käymään ideoineen. Meidän tyyli on melko boheemi, eikä missään nimessä inno. Meiltä ei löydy ainuttakaan valkoista seinää, eikä meillä ole mietitty onko joku tehosteväri ja sitä pitäisi olla silloin vaan yhdellä seinällä. Tykätään mummonmökkityylistä ja kirjastomaisuudesta. Meidän lähes kaikki huonekalut on keräilty sukulaisilta ja kirppareilta. Lisäksi meillä jäi poikien syntymän takia remontti viimeistelemättä. Eilen lepopäivän sijasta kävimme huonekalu- ja rautakaupoissa hakemassa kylppäriin peilin, vähän maalia ja listoja. Kaupan päälle tää asunto on sellasessa kohdassa, ettei tänne paista aurinko oikeen koskaan, eikä täällä saa mitään kasveja pidettyä hengissä.
Kaikenkaikkiaan meidän asunto ei taida olla se välittäjän unelmakohde. Ei oo sellanen mitä mainostetaan avarana ja valoisana, mistä on kivoja valkoisen hehkuvia tunnelmakuvia jokakodissa. Epäilen, että myynti-ilmoituksen otsikkona on "persoonallinen kolmio luonnon helmasta" tms ympäripyöreetä.

Onneks tältä alueelta ei ole tämän kokoisia asuntoja muita tällä hetkellä myynnissä. Tää on suosittu alue ja tää talo on vielä alueen parhaiten hoidettuja. Välittäjä oli hyvin luottavainen että kohtuullisessa ajassa ostaja löytyy ja vieläpä sillä hinnalla mikä me tästä haluttais.  

**

Aa nousi viikonloppuna istumaan. Tuntui itsekin olevan melkoisen ylpeä uudesta taidostaan.

Poika on niin meneväinen ja kehittyy kovaa vauhtia. Ylösnouseminenkaan ei enää kaukana vamasti ole. Olen alkanut jo miettiä kenkien hommaamista ja kevääksi varmaan tarvittais myös hiekkalaatikko vaatteet. Ongelmana on, että poika on edelleen kovin kovin pieni. Housut 56 kokoa ja bodyt 62. Ei tuon kokoisille tehdä vielä kurassapeuhausvaatteita. Tuollasille tehdään vaunussamakaamisvaatteita. Jalan mittasin tänään olevan 8,5cm. Ristiäisiin hommatut tossut koko merkinnällä 13/14 mahtuivat vielä (olivat ristiäisten aikaan ihan naurettavan isot). En tiedä mistä löydän noin pienet kävelykengät tai sandaalit. Toivotaan, että poika ottaa kunnon kasvuspurtin kuukauden sisään.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Lasta tulee rakastaa ehdoitta

Lempiajattelijani julkaisi blogissaan taas ajatuksia herättävän artikkelin. Kommentoimatta asiaa sen enempää haluan jakaa ajatuksen, joten tässä linkki:

Ajattelun ammattilainen: Lasta tulee rakastaa ehdoitta.


tiistai 6. maaliskuuta 2012

Vauhtilista

Huh. Pää on pyörällä. On niin monta vauhdikasta asiaa käynnissä, ettei meinaa perässä pysyä. Tapani mukaan, koitan taltuttaa pään sisäisen sekamelskan listaamalla. En vielä ole varma mikä listan otsikko on, mutta listatessahan se selvenee, niin kuin aina kaikki.

  • Taudit selätettiin ja viikonloppuna oltiin aktiivilomalla sukulaisteni luona. Oli mukavaa. Oli ihanaa olla rauhassa ja ajalla sosiaalinen. Kävelylläkin käytiin isolla porukalla. Vaikka unet jäikin vähiin, niin pää tuulettui. 
 
  • Pojat ovat laittaneet taas isomman vaihteen päälle. Bee nousee seisomaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta vasten. Pää kolisee jatkuvasti. Kaikkia periaatteitani vasten olen harkinnut konttauskypärän hankkimista. Aa viipottaa menemään ryömimällä, mutta vauhi on huimaa. Konttausasento onnistuu, mutta konttaus ei ihan vielä. Kaikkialle ehditään ennen äitiä. Silmien kasvattaminen selkään on aloitettava asap ja myöhässä ollaan kuitenkin.
 
  • Myös kissalla on meno päällä. Valtavia juoksuspurtteja ympäri asuntoa vähä välistä. Yrittää tappaa sohvaa. Johtuu siitä, että kissalla on kevättä rinnassa. Moukuu ja kyhnää. Kehrää koko ajan. Jos ei kehrää, ei tarvi ku katsoa päin, niin johan lähtee hurinä käyntiin.
 
  • Tällä viikolla on joka päivälle menoa, sunnuntaita lukuunottamatta. Sairaalassa ollaan käyty tällä viikolla kontrolleissa jo kahdesti, neuvolassa kerran. Huomenna illaksi toinen poika hoitoon ja toisen kanssa muita keskosia tapaamaan. Torstaina yksi tapaaminen pankissa ja kaksi kotona. Perjantaina pojat sentään saa olla kotona, minulla tapaaminen. Lauantaina pitkästä aikaa vauvauinti. Ohjelmaa on siis tällä viikolla enemmän kuin viime kuussa taisi olla yhteensä. Sunnuntai pyhitetään lepopäiväksi.
 
  •  Löydettiin asunto. Ei oikeastaan edes etsitty, mutta sopiva tuli vastaan. Maanantaina käytiin katsomassa. Tortsaina mennään pankkiin. Sattumalta maanantaina löytyi etsimättä myös mahdollinen ostaja meidän nykyiselle asunnolle. Ostaja tulee torstaina katsomaan tätä. Ei olla vielä tehty uudesta asunnosta tarjousta, pyynti on ylihinnoiteltu. En tiedä tuleeko tästä mitään, mutta kokeillaan. Nykyisen asuntomme ostin heräteostoksena ennen kuin edes tunsin mieheni. Ratkaisu on osoittautunut jo moneen otteeseen viisaaksi. Ei kai sitä siis tällä kertaakaan liian kauan kannata suunnitella ja märehtiä. Asiat tuntuu etenevän kovin vauhdikkaasti, mutta tunne on hyvä.     

Hmm... En edelleenkään osaa nimetä listaa. Sen verran monialainen, että vaikea löytää punaista lankaa. Olennaisimman tehtävänsä listaus silti suoritti. Pään sisäinen sekamelska on taltutettu ja ajatuksista saa taas otteen. 

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Olen vähitellen saanut itseni taas kasaan. FLunssa alkaa helpottamaan omasta ja muidenkin perheenjäsenten kehosta. Aasta tauti ei edelleenkään ole saanut otetta.
Bloginkirjoittamisesta ei silti tahdo tulla mitään. Halua on ja aiheita. Jaksamistakin. Tai siis olisi jaksamista, jos homma sujuis jouhevasti. Vaan ei.

Tietotekniikka pettää. Miedän kone hyökkäilee itsensä kimppuun ja palomuuri käy kuumana. En pääse kirjautumaan sisään minnekään ja jos pääsenkin, niin en pääse ulos. Netti-tv tökkii, samoin kuin kaikkien muiden sivujen lataaminen. Kone jumittaa ja kaatuilee.

Eilen saman menon aloitti pari viikkoa sitten takuukorjauksesta tullut läppäri. Levyasema ei toimi. Kaikki on hidasta ja tökkivää. Eilen siitä sitten ilmeisesti hajosi vielä tuuletin ja vekotin ylikuumeni. Huoltoon lähtee taas. Ruotsiin.

Kaikenlaista sitä ihmisen hermot kestää kun on pakko. Kitiseviä omapäisiä lapsia, neppailevia aviomiehiä, ranteen ja selän jomotuksen, rahahuolet ja muutaman muun päänvaivan. Vaan ei riitä ymmärrystä eikä hermonpätkiä enää tekniikalle. Ja koska mieheni on tuon pahan kätyri (ammatiltaan ohjelmoija), on luonnollisesti kaikki tämä hänen syytään ja hänen vastuullaan.

En tiedä mikä tässä harmittaa eniten. Se, että en pääse purkamaan tuntojani tänne? Se, että en saa helposti ja kätevästi pidettyä yllä virtuaalista yhteyttä muuhun maailmaan täältä eristyslinnoituksemme keskeltä? Se, että olen menettänyt todellisuuspakopaikkani, netti-tv:n? Vai kenties huoli siitä kuinka paljon rahaa uppoaakaan tämän kaiken korjaamiseen?


**


Keskiviikkoaamuna käytiin keskustelua miehen kanssa tekstiviestein:

mies:" Oon onnellinen."

minä:"Hyvä niin. Niin mäkin, vaikka se ei musta ihan joka hetki paista."


mies:"Ei onnellisuus oo vaan hyviä yöunia. Sitten tiiät olevas onnellinen kun hymyilet lapsilles aamulla kuuden aikaan ku oot nukkunu 6h ja toteat 'totally worth it'"

Viisas mies.