maanantai 21. toukokuuta 2012

Känkkäränkkä ja nuijakäsi Edward

Eilen illalla nukkumaan mennessä oli vaikeaa keksiä projektin päivittäistä. Tiedän, ettei päivän tapahtumia olisi kukaan voinut estää tai ennakoida. Itseni tai muiden syyttely on täysin turhaa, kun ei se ollut kenenkään vika. Ja silti. Se on minun vika, minä olen tuon äiti.

*
Heräsin sängystä aivan väärällä jallalla. En olisi halunnut nousta ollenkaan, mutta velvoittava ininä itkuhälyttimen kautta määräsi toisin. Harmitti kun pojat pelleilivät syödessään. Kiukutti kun vaippaa vaihtaessa pojat olivat jo kiireisiä leikkimään. Suututti kun mies hiillosti niskan takana aamun lehteä.

Tunnistin oireet ja tein diagnoosin: Känkkäränkkä, äidin oma vänkkäräsäärinen noita oli tullut kylään.
Jottei koko perheen tarvitsisi moisesta vieraasta kärsiä, pkkasin perheen autoon ja järjestin itseni kuvan mukaiseen luonnon tilaan. Pojat jätin mökkirannalle sukulaisten hoiviin.



Pienen mielenhoidollisen merimatkan jälkeen palasimme mökille. Bee itki rannalla krokotiilinkyyneleitä. Oli kuulema juuri lyönyt päänsä. Ihmettelin hiukan, että poika noin kovasti moista itkee, mutta totesin olevan ruoka- ja uniaika lähellä. Ruoka ei kelvannut. Uni ei tullut. Poika huusi ja huusi. Hetki hetkeltä kovempaa.

Tein analyysin. Perjantain kaupungilla saatu raivokohtaus oli uusiutunut. Ukkeli onnistuu lietsomaan itsensä tietyn pisteen yli ja sen jälkeen mikään ei auta. Kun kaikki sylit oli kokeiltu, kaikki ruuat ja juomat maistatettu, kaikki laulut laulettu ja keinut keinutettu, päätin luovuttaa. Poika oli huutanut puolitoista tuntia. Päätimme pakata ukot autoon ja toivoa, että Bee nukahtaisi vajaan tunnin ajomatkalla.

Autoon kannettaessa vihdoin löytyi huudon syy. Been molemmat kämmenet olivat täynnä suuria vesikelloja. Poika olikin kaatunut ja lyönyt päänsä, koska oli noussut seisomaan päällä ollutta lämpöpatteria vasten.

Tuo vajaan tunnin ajomatka kaupunkiin tuntui pidemmältä kuin aiemmin.

*

Bee sai molempiin käsiinsä mojovat käärenuijat. Kunhan särkylääkettä on tasaisesti sisässä, ei muuta vaivaa hommasta tunnu pojalle olevan. Nukkui hyvin, söi hyvin. Leikkii ja konttaa samaan tahtiin kuin aina ennenkin.

Tälle viikolle olimme varanneet kolme uintikertaa. Korvaavaksi toiminnaksi pääsemme terveyskeskusretkelle päivittäin.

2 kommenttia:

  1. :( paranemisia

    Ja ihanan rentouttavan ja kesäisen näköinen kuva!

    VastaaPoista
  2. Voi ei, mahtaa tuntua tosi ikäviltä tollaset vesikellot kämmenissä.. Onneksi ei kuitenkaan pahemmin palaneet! Paranemisia!!!

    VastaaPoista